Mimmin Muhos-nostalgiaa

Uuden Muhoksen Mimmin myötä vaihtuu Mimmi-hahmon ilmekin. Mimmi tuo esiin muhoslaisille tärkeitä muistoja ja sielunmaisemaa. Uudesta brändi-ilmeestä ja kuvituksesta vastaa Susanna Ukkola, ja studiokuvat on ottanut Tarja Paulavirta.

Mimmin mainoskuvien innoittajana on mm. I. K. Inhan Muhoksen kirkon seudulta vuonna 1895 ottama kuva. Inha oli toimittaja, kirjailija ja suomalaisen valokuvauksen suuri edellä kävijä. Hän kunnostautui kansanperinteen, Suomen elämänmuodon ja maisemien tallentajana, ja kuvasi Oulujoen tervakulttuuria tarkoituksena julkaista Teuvo Pakkalan kanssa Otavalle kirja. Pakkalalta jäi teksti kuitenkin kirjoittamatta ja niin jäi kirjakin julkaisematta. Inhan Oulujoki-kuvista tunnetuimpana on jäänyt elämään juuri tämä Kirkkosaaressa (ns. Metlan tontilta) otettu hieno kuva.

Näin Inha kuvasi Muhosta teoksessa Suomen maisemia (WSOY 1909): ”Ei ole montaa paikkaa kesällä, jossa paremmin viihtyisi kuin Muhoksella”. Se on siinä!

Viime vuonna tuli kuluneeksi 150 vuotta niin Inhan kuin Jean Sibeliuksen, Pekka Halosen ja Akseli Gallen-Kallelan syntymästä. Melkoista vuosikertaa!

Mimmin kuukauden vinkki: keskiviikkoon asti on mahdollista käydä kirjastossa katsomassa Elettiinpä ennenkin Oulujoella -näyttelyä.

Inha Kirkonseutu

I. K. Inha. Muhoksen kirkonseutu. Noin 1895. Suomen valokuvataiteen museo.

Mainokset

Kohti aktiivista syksyä

Heippa!

Lomakausi alkaa olla lopuillaan, ja marjastuksen merkeissä mennään kohti syksyä. Kohta alkaa suomalaisten aktiivinen harrastuskausi opistokursseineen yms. Mimmilläkin alkaa olla vientiä ihan mukavasti. Olen seuraavan kerran tavattavissa lauantaina 13.8. Tervareitti liikuttaa –tapahtumassa torilla. Tulkaahan moikkaamaan ja osallistumaan klo 12-14.

Lupasin muhoslaisille toritapahtumassa 16.7., että uutta esiintymislavaa tulee Mimmikin hyödyntämään. Suunnitteilla onkin mm. paljon toivottujen yhteislauluiltojen aloittaminen jo syyskuun alussa. Palaamme siihen tarkemmin pikapuoliin.

Olen saanut paljon kannustavia yhteydenottoja viimeisen kuukauden aikana. Suuret kiitokset kaikille yhteyttä ottaneille. Kynnys kanssakäymiseen on jatkossakin matala Mimmin puolelta.

Mimmi

IMG_5022[1]p